Avoimet työpaikat

 

 

 

Haemme Asuntopalvelut -yksikkömme vetäjäksi

 

ASUNTOPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ

 

 

Asuntopalvelut vastaa palvelussuhdeasuntojen vuokraamisesta HUS:n henkilökunnalle, niiden hallinnollisesta isännöinnistä, vuokrareskontran hoidosta sekä muista toiminnallisista tehtävistä. Yksikkö tukeutuu toiminnassaan yhtiön muihin yksiköihin.

 

HUS-konsernilla on asuntoja yhteensä n. 1 400, joista aravarajoitteisia asuntoja on 900. Näistä HUS-Kiinteistöt ja fuusioituva Koy HUS-asunnot hallinnoi noin 1 000 asuntoa.  Suurin osa asunnoista sijaitsee Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Lisäksi asuntoja on Raaseporissa, Lohjalla, Hyvinkäällä sekä Porvoossa. Yksikkösi toimipisteet sijaitsevat Helsingissä ja Espoossa.

 

Tehtävässäsi vastaat mm. budjetoinnista ja talousraportoinnista, yhtiö-, hallitus- ja asukaskokousten valmistelusta ja toimeenpanosta, tilinpäätös- ja toimintakertomusmateriaalista, kunnossapidon ohjelmoinnista sekä henkilöstösi johtamisesta. Toimit Kiinteistö Oy HUS-Asuntojen ja mahdollisesti muiden yhtiöiden hallitusten esittelijänä, isännöitsijänä tai toimitusjohtajana.

 

Odotamme sinulta aktiivisuutta ja johtamis- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Arvostamme kiinteistönpidon- ja vuokraustietojärjestelmien tuntemusta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa. Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta, esim. ITS, AIT.

 

Tarjoamme itsenäistä ja haastavaa työtä, miellyttävässä ja kannustavassa työyhteisössä, jossa sinulla on hyvät mahdollisuudet kehittää edelleen ammattitaitoasi. Toimimme asiakaskeskeisesti, kustannustehokkaasti ja ympäristövastuullisesti.

 

Tiedustelut sekä hakemukset ja cv palkkatoiveineen 6.6.2012 mennessä sähköpostilla osoitteella  sami [dot] jarke [at] hus [dot] fi.